Suutarin lapselle paremmat kengät

Teemme Innomanille parempia kenkiä. Ne ovat viimeistelyä vaille valmiit.

Johtoryhmä muotoili kengille lestin ja valitsi päämateriaalit. Henkilöstö auttaa meitä viimeistelemään kengät.

Niistä tulee vaelluskengät. Meillä oli aikaisemmin avokkaat. Avokkaat toimivat ihan mukavasti, mutta pitkiä matkoja taivaltaessa tuli rakkoja ja piti välillä ottaa avokkaat pois ja kävellä paljain jaloin.

Teemme myös suunnitelman, mihin kaikkialle matkaamme uusilla vaelluskengillämme. Tarkoitus on päästä pitkälle ja uusiin maastoihin. Matkaseurueessa meillä on asiakkaita ja yhteistyökumppaneita.

Innomanin missiona on rakentaa yrityksiä ja organisaatioita, jotka menestyvät huomennakin. Löytää konkreettisia mahdollisuuksia, uudistaa rakenteita ja parantaa tuottavuutta.

Innomanilla on kasvustrategia.

Kokonaisliikevaihtotavoitteemme vuodelle 2020 on 6,5 miljoonaa euroa. Innomanin konsernissa on tuolloin emoyhtiö Innoman Oy:n ja tytäryhtiö Innoman HR Oy:n lisäksi 2-3 muuta tytäryhtiötä.

Henkilöstöä meillä on vuonna 2020 50 henkeä. Viime vuonna 2016 liikevaihtomme oli noin miljoona euroa. Tänä vuonna 2017 liikevaihtoennuste on noin 1,5 miljoonaa euroa ja henkilöstöä meillä alkaa olla lähelle 20 henkeä.

Vuonna 2020 Innoman konsernina on valtakunnallinen, suuria konsultointiyrityksiä haastava ja kiinnostava asiantuntijapalveluyritys. Kiinnostavuus syntyy yhdistämällä tieteellisyys konkreettiseen tekemiseen. Projekteissamme humanistit, teknokraatit ja bisnesosaajat yhdessä luovat huomisen toimintatapoja. Löytävät mahdollisuuksia, kehittävät uusia ratkaisuja ja uudistavat rakenteita.

Tytäryhtiömme Innoman HR Oy on vuonna 2020 ammatillisen kuntoutuksen kolmen suurimman yrityksen joukossa sekä merkittävä työkykyjohtamisen asiantuntijapalveluyritys. Innoman HR uudistaa ammatillisen kuntoutuksen ja työkykyjohtamisen kenttää. Haastamme nykyiset tehottomat toimintamallit ja rakenteet mitattavasti vaikuttavammilla palveluilla ja prosesseilla.

Teemme kasvun perustuen neljään kärkeen.

1. Henkilöstö
Meillä on osaava henkilöstö. Olemme työpaikka, jossa asiantuntija pääsee tekemään kiinnostavia projekteja ja kehittämän uutta sekä samalla kehittymään itsekin.

Nauramme paljon. Uskon, että nauru ja luovuus kuuluvat yhteen. Viihtyminen ja tuloksen tekeminen ovat ystäviä keskenään. Valitsemme hauskasta ja tylsästä hauskan, uudesta ja vanhasta uuden. Unohtamatta kuitenkaan, että menestyvä organisaatio, yrittäjä, työntekijä, johtaja tekee tarvittaessa myös ikäviä, tylsiä ja hankalia asioita.

Innoman on työnantaja, johon eri alojen parhaat asiantuntijat haluavat töihin.

2. Tuotteistus
Skaalautuva liiketoiminta perustuu tuotteistukseen. Tuotteistamme asiantuntijapalvelumme sellaisiksi, että asiakkaan on helppo ostaa ja asiantuntijan helppo toteuttaa palvelu.

Kehitämme palveluitamme yhdessä asiakkaidemme ja yhteistyökumppaneidemme kanssa. Tuotteistuksella varmistamme laadun ja konkretisoimme osaamisemme.

Lisensioimme jatkossa palveluitamme myös muiden kuin Innomanin asiantuntijoiden käytettäviksi.

3. Digitaaliset palvelut
Kehitämme digitaalisia palveluja, jotka kytkeytyvät osaksi asiantuntijapalveluitamme tai joita asiakas voi käyttää itsenäisesti. Esimerkkejä tällaisista palveluista ovat tiedon keruuseen tarkoitetut mobiiliapplikaatiot, prosessien jatkuvaan parantamiseen tarkoitetut työkalut tai strategia- ja roadmaptyöskentelyä tukevat ja niiden toteutumista mittaavat ratkaisut.

4. Myynti, markkinointi ja viestintä
Panostamme voimakkaasti myynnin, markkinoinnin ja viestinnän kehittämiseen. Olemme juuri palkanneet ensimmäisen päätoimisen myyjän ja kaupallistamisen ammattilaisen Leena Koposen.

Avasimme tänään uudet kotisivumme. Uusilla kotisivuillamme haluamme kertoa entistäkin tuoreemmin, mitä teemme ja miksi, keitä olemme ja mitä osaamme, mistä innostumme ja millaista meidän kanssamme on tehdä töitä.

Blogeja olemme tehneet viikoittain kohta vuoden ajan. Kannattaa seikkailla blogissamme – voit valita itseäsi kiinnostavimman aiheen lukuisien joukosta.

 

Astelemme vaelluskengillämme seuraavat kolme vuotta pitkin Suomen maata.

Pääkaupunkiseudulla, Oulussa, Tampereella, Kuopiossa ja Turussa. Pikkukaupungeissa ja maaseudulla. Suuryrityksissä, perheyrityksissä, keskisuurissa yrityksissä ja startup-yrityksissä.

Innovaatioasiantuntijat vaeltavat välillä jo Piilaakson maisemissa Kaliforniassa ja Sveitsin vuorilla.

Kirjoittaja

Venla Berg

toimitusjohtaja, Innoman Oy

Lue kirjoittajan muita tekstejä