PK-yrityksen innovaatiotoiminnan positiivinen kierre

Arto Ranta-Eskola, TkT

Hyvät ajat – Huonot ajat

Keskiverto pk-yrityksen innovaatiotoimintaa on luonnehdittu lauseella ”Hyvinä aikoina siihen ei riitä aikaa ja huonoina aikoina siihen ei riitä rahaa”. Sopiva ajankohta toiminnan käynnistämiseksi näyttäisi olevan silloin kun talous alkaa laskusuhdanteen jälkeen kohentua, mutta työkuorma ei ole vielä liian kova. Sen perusteella nyt olisi oikea aika, koska käänne parempaan on monien ekonomistien mukaan vääjäämättä alkamassa.

Positiivinen kierre

Positiivinen kierre näyttäisi olevan monelta osin käynnistynyt. Perinteisten alojen lisäksi on näkyvissä lukuisia täysin uusia avauksia. Eri toimialojen yritysten tilanne on kuitenkin hyvin ristiriitainen. Metsäteollisuudesta on pitkän aikaa tullut toinen toistaan huonompia uutisia, kun taas teknologiateollisuuden yritykset ovat muutamaa ikävää poikkeusta lukuun ottamatta selviytyneet huomattavasti paremmin. Erityisesti meri- ja puolustusteollisuudessa tehdään jo töitä kovan paineen alla ja selvää piristymistä on nähtävissä muuallakin. Myös lukuisten start-up yritysten kehitys voi lähteä vahvaan nousukiitoon viimeistään siinä vaiheessa, kun monin tavoin ongelmallinen maailmantilanne saadaan toivon mukaan lähiaikoina vakautettua.

Varusteet ja osaaminen

Olen verrannut innovaation synnyttämistä mielikuvatasolla pitkän matkan joukkuepurjehdukseen. Molemmissa tarvitaan huippuluokan varusteet ja monipuolisen osaamisen omaava saumattomasti yhteen toimiva miehistö sekä tarkka etukäteissuunnittelu. Nämä ei kuitenkaan vielä riitä, koska sekä olosuhteet merellä että talouden heilahtelut ovat täysin mahdottomia ennakoida. Purjehdusaika riippuu suuresti sekä valitusta reitistä että sään vaihteluista, pisin eli maailmanympäripurjehdus kestää googlauksen perusteella tyypillisesti 7-10 kk. Oman työkokemukseni ja hajanaisten empiiristen havaintojen perusteella suunnilleen samat luvut pätevät maailmanluokan innovaatioihin, yksikkönä on tosin kuukauden sijasta vuosi.

Yhteistyön voima

Samoin kuin kilpapurjehduksessa, innovaatiotoiminnassakin tarvitaan vahvaa ulkopuolista tukea. Tämä pätee erityisesti PK-yrityksiin, joiden omat resurssit ovat erittäin rajoitetut. Julkiset toimijat ovat tässä ratkaisevassa roolissa. Asiassa onkin viime aikoina tapahtunut paljon kehitystä, mm. Business Finland on uudistanut rahoitusinstrumenttejaan pk-kentälle paremmin sopiviksi. Ilahduttavia ovat myös ammattikorkeakoulukentän uudet avaukset, esimerkkeinä kotipaikkakunnallani Hämeen Ammattikorkeakoulun juuri toimintansa aloittanut innovaatioyksikkö ja RUN-Eurooppa-yliopiston korkeakoulujen erittäin mittava RUN InnoBoost projekti, sekä kolmen Länsirannikon AMKn (Centria, Turku, Vaasa) kaksivuotinen PK-Yrityksen TKI-polku-hanke.

Paikallinen toiminta

Erinomaisista avauksista huolimatta eri talousalueille olisi rakennettava myös vahva paikallisten toimijoiden muodostama innovaatiotoiminnan operatiivisen tason tukiverkosto. Sen tehtäviä olisivat mm. toiminnan kokonaisvaltainen ohjaus ja kehittäminen, tiedonkulun varmistaminen ja tuki yksittäisten hankkeiden valmistelussa. Tämä ei vaatisi juurikaan lisärahoitusta vaan lähinnä uusien yhteistoimintatapojen kehittämistä.

Innovaatiopolku™

Pk-yritykset tarvitsevat yleensä konkreettista tukea innovaatiotoiminnan käynnistämisessä. Innomanin Innovaatiopolku™ -konsepti tarjoaa tähän erinomaisen ympäristön:

  1. innovaatiostrategian tekemiseksi,
  2. uuden tuotteen, palvelun tai liiketoimintamallin kehittämiseksi sekä
  3. innovatiivisuuden ja innovaatiokulttuurin tehostamiseksi.

Innovaatiopolusta™ on yli 30 vuoden kokemus yli 300 yrityksessä ja organisaatiossa maailmanlaajuisesti. Polku koostuu työpajoista, joihin osallistuu tyypillisesti 1-5 tiimiä joko yhdestä tai useammasta yrityksestä. Yritysten yhteiset työpajat ovat samalla tilaisuus verkostoitua, jakaa kokemuksia ja rakentaa yhteistä innovaatioekosysteemiä. Innovaatiopolku sisältää puolen päivän suunnittelutyöpajan avainhenkilöiden kanssa, 1-5 työpajapäivää tiimin/tiimien kanssa sekä lopuksi puolen päivän yhteenvedon ja roadmapin rakentamisen yhdessä avainhenkilöiden kanssa.

Innoman auttaa Sinua yrityksesi innovaatiotoiminnan kehittämisessä!

Varaa maksuton konsultointi

 

Kirjoittaja

Arto Ranta-Eskola

Lue kirjoittajan muita tekstejä