Elämä on lahja

Elämä on lahja. Tämän kertoi ystäväni minulle 30-vuotisjuhlissani viikonloppuna. Tässä on tullut elettyä jo jonkin aikaa, mutta huomaan, että olen aivan liian vähän pysähtynyt miettimään asiaa tarkemmin.

Nyt ajatus kolahti kovaa. Kävelyllä ruskametsässä huomasin, missä paratiisissa asummekaan. Eikö meidän kannattaisi todella pitää huolta ympäristöstämme ja toisistamme?

 

Nykyajan paineet

Koettelemusten keskellä huomaa, kuinka arvot ja itsestäänselvyydet pulpahtavat pintaan. Silloin niistä viimeistään tulee tietoiseksi. Tosin koettelemusta ei ole pakko odottaa, vaan arvojaan voi pohtia jo aiemmin. Asioiden tiedostaminen helpottaa kriisin keskellä.

Nykyaika vaatii ihmistä omaksumaan asioita paljon ja nopeasti. Aikaa pysähtymiseen jää vähän. Uskon tämän vaikuttavan muun muassa siihen, että nuorilla ja lapsilla diagnosoidaan paljon ahdistuneisuutta ja masentuneisuutta. Pienikin paine tai stressi opinnoissa, sosiaalisissa suhteissa tai pelkästään epämiellyttävien asioiden tekemisessä aiheuttavat henkisten voimavarojen kuormittumista ja vaikuttavat mielenterveyteen.

Taustalla voi tietenkin olla myös traumoja. Ne on hyvä käydä läpi ja selvittää hyvissä ajoin ammattilaisten kanssa. Onneksi meillä on järjestelmä, joka antaa tukea ja auttaa tarpeen tullen.

Mutta minulla on vahva tunne, että aina on parannettavaa.

 

Annetaan aikaa

Annetaan aikaa lapsille ja nuorille. Ollaan läsnä heidän elämässään. Tietokonepelit ja sosiaalinen media eivät voi korvata lähellä olevaa aikuista. Jos haluamme tehdä jotain hyvää, tehdään se heille. Uskon, että myöhemmin voimme todeta, kuinka läsnäolomme oli paras esimerkki toisista välittämisestä.

Toivon, että lähimmäisen rakkaus ja yhteen hiileen puhaltaminen pysyvät aina tärkeinä asioina mielessämme. Niiden merkitystä on hyvä pysähtyä tarkastelemaan aika ajoin ja tarkistaa, menemmekö oikeaan suuntaan.

Lopuksi todettakoon, että pitäkäämme huolta itsestämme ja luottakaamme itseemme ja toisiimme. Pysähtykäämme myös arvostamaan sitä kaikkea, mitä meille on annettu, ja lausumaan sille lämmin kiitos.