Innovaatioistakin voi oppia uutta

Harkitsin pitkään, uskallanko vielä mainita sanan innovaatio. Termistä on tullut ”epäsana”, jolla tuntuu olevan yhtä monta merkitystä kuin on sen käyttäjiäkin.

Tarkoitetaan innovaatiolla sitten uutta aamuhämärissä saatua ajatusta, tunnistettua mahdollisuutta, ratkaisuideaa, konseptia, teknologiaa, patenttia tai jopa oikeasti markkinoille vietyä tuotetta, kaikissa niissä puhutaan innovaatiotoiminnasta, liiketoiminnallisen suorituskyvyn ylläpitämisestä tai kehittämisestä.

Huomasin, että termiä ei kannata hylätä, vaan sitä on hyvä yrittää ymmärtää syvällisemmin ja kokonaisvaltaisemmin.

 

Epäjatkuvuudet ovat tätä päivää

 

Oma kiinnostukseni innovaatiokäsitteeseen heräsi viime vuosituhannen lopulla, jolloin alkoi myös suomalaisen kansallisen innovaatiojärjestelmän nousu maailmallakin ihmetystä ja arvostusta nauttivaksi ilmiöksi.

Tuotekehitystoiminnan parempi linkitys liiketoimintatavoitteisiin, innovaatiojohtaminen, radikaalit innovaatiot ja innovaatiotoiminnan nopeus olivat tyypillisiä asioita, joita olen Aalto-yliopiston tutkijana ollut tutkimassa ja kehittämässä viimeiset viisitoista vuotta.

Tutkimuksesta on ollut luonnollinen linkki konsultointiin ja uuden ymmärryksen siirtämiseen osaksi yritysten innovaatioprosesseja.

Nyt näyttää siltä, että tämän tyyppinen tutkimus ja kehittäminen alkavat olla kansallisen innovaatiojärjestelmämme tasolla taakse jäänyttä elämää. Tilastokeskuksen mukaan mm. perinteiseltä innovaatiotoiminnan rahoittajalta Tekesiltä leikataan jälleen tänä vuonna lisää kehittämis- ja tukirahoja jopa 58,9 miljoonaa euroa.

Samaan aikaan peräänkuulutetaan yritysten suurempaa vastuunottoa omasta kehitystoiminnastaan. Startupit, digitalisaatio, ekosysteemit ja alustatalous ovat tämän päivän uusia muotisanoja ja kehittämisen painoalueita.

Tässä muuttuneessa tilanteessa onkin entistä tärkeämpää varmistaa, että meillä on riittävä osaaminen vastata uusiin haasteisiin ja kehittää liiketoiminnallista suorituskykyämme.

 

Erillinen vai sulautettu innovaatiotoiminta

 

Seuraavat kaksi erilaista kokemusta herättivät mielenkiintoni miettiä uudelleen näkemystä innovaatiotoiminnasta ja sen luonteesta.

Myytäessä yritysten liiketoimintajohdolle innovaatiotoiminnan kehittämis- ja tutkimusprojekteja saa usein seuraavan kaltaisen vastauksen: ”Todella mielenkiintoinen ja tärkeä asia, mutta se ei ole juuri tällä hetkellä ajankohtainen meille ja kaikki resurssit ovat kiinni muualla”.

Innovaatiotoiminnan kehittämisen nähdään myös usein kuuluvan paremmin teknologia- tai tuotekehitysjohdolle. Vastauksen voi tulkita kohteliaana kieltäytymisenä, mutta usein taustalla on todellinen kiire ja paine keskittyä liiketoimintatavoitteisiin, eikä innovaatiotoiminnan kehittämisellä nähdä siinä välitöntä roolia ja vaikutusta.

Toisessa tapauksessa, lähes kaksikymmentä vuotta sitten, sain seuraavan vastauksen eräältä menestyvän konepajayrityksen toimitusjohtajalta: ”Meillä ei ole innovaatiotoimintaa. Me vain tarvittaessa parannamme tuotantoprosessiamme ja tuotteitamme pystyäksemme vastaamaan paremmin muutoksiin ja asiakkaidemme uusiin vaatimuksiin”.

Vastaus herätti tuolloin ihmetystä. Miten innovaatiotoimintaa voi kehittää, jos yritykset eivät edes tunnista sitä tekevänsä? Nyt hieman kokeneempana ymmärtää paremmin vastauksen merkityksen. Tuossa yrityksessä innovaatiotoiminta saattoi olla niin hyvin sulautettu osaksi yrityksen liiketoiminnan suorituskykyä, että sitä ei erillisenä toimintana tarvinnut edes ajatella.

 

Olisiko tässä kehittämisen paikka?

 

Ainakin me vanhemmat innovaattorit muistamme, kuinka yrityksissä oli ennen erillisiä työsuojeluorganisaatiota. Jossain vaiheessa huomattiin, että turvallinen häiriötön työ ja sen systemaattinen suunnittelu osana työprosesseja lisäsi paitsi työturvallisuutta myös tuottavuutta.

Samoin kävi erillisille laatuorganisaatioille. Enää ei keskustella siitä onko laatukäsikirja kansio- vai atk-muodossa, vaan laadunvarmistaminen on osa tuottavuuden varmistamista.

Voisiko siis innovaatiotoiminta ja innovaatiojohtaminen olla samalla tavoin sulautettu nykyistä systemaattisemmin, läpinäkyvämmin ja tuottavammin osaksi yrityksen liiketoiminnallista suorituskykyä ja sen kehittämistä?

Teoreettisessa keskustelussa tätä liiketoiminnallista suorituskykyä tukevaa osa-aluetta kutsutaan innovaatiokyvykkyydeksi tai innovatiiviseksi suorituskyvyksi.

Kyky ennakoida, asettaa ja johtaa strategisia tavoitteita, oikeanlaiset organisaatiorakenteet ja niiden välisten rajapintojen toimivuus, prosessit ja työkalut, yhteistyökyky, osaaminen, luovuus ja toimintakulttuuri ovat esimerkkejä innovaatiokyvykkyyteen sisältyvistä asioista.

Innovaatiokyvykkyys liittyy siis paljon muuhunkin kuin vain uuden tuotteen, palvelun tai teknologian kehittämiseen. Se tukee koko organisaation vaikuttavuutta ja kyvykkyyttä olla tuloksellinen.

 

Olemmeko tietoisia tilanteestamme?

 

Nyt joku voi oikeutetusti kysyä, että mitä uutta tässä sitten on. Vastaisin, että toivottavasti ei mitään.

Oleellinen kysymys onkin se, kuinka tietoisia olemme oman organisaatiomme nykytilanteesta. Tiedämmekö, mikä yrityksemme innovatiivinen suorituskyky todella on? Osaammeko vastata kysymykseen koko organisaation ja sen erilaisten tiimien sekä yksilöiden näkökulmasta? Osaammeko arvioida, mitata ja kehittää innovaatiokyvykkyyttämme?

Olisiko siis yhteisenä haasteenamme tehdä innovaatiokyvykkyydestä läpinäkyvämpää, palauttaa innovaatiotermi sen ansaitsemaan arvoon ja tehdä tulevaisuudessa vielä parempaa tulosta?