Innoman auttaa suunnittelemaan liiketoimintaa koronavaiheen yli ELY-tuella 30 € +alv/päivä

Minimoi poikkeustilanteen vaikutukset!

 

ELY alensi tänään yritysten kehittämispalvelujen omavastuuta poikkeustilanteen ajaksi. Omavastuu on nyt 30 euroa +alv/päivä. Tavoitteena on, että pk-yritykset voivat kehittää toimintaansa ja turvata toimintansa jatkuvuuden koronavirusepidemian aiheuttamassa poikkeustilanteessa. 

Valtio myös kasvatti yritystukien määrän miljardiin euroon. Summasta 300 miljoonaa euroa on tarkoitettu ELY-keskusten myöntämiin avustuksiin ja 700 miljoonaa euroa on Business Finlandin myöntämiin avustuksiin.

Kenelle ELY-tukea? Yritysten kehittämispalveluita voivat käyttää kaikki toimintansa vakiinnuttaneet pk-yritykset, joilla on ennen koronavirustilannetta ollut edellytykset jatkuvaan kannattavaan toimintaan. Toimiala- tai yhtiömuotorajauksia ei ole, tukea myönnetään myös yksityisille elinkeinonharjoittajille. Palvelut soveltuvat niin kotimaassa kuin kansainvälisillä markkinoilla toimiville yrityksille. Palvelut on tarkoitettu toimintansa vakiinnuttaneille yrityksille, ja pääsääntöisesti edellytetään vähintään yhtä tilikautta.

Omavastuu poikkeustilanteessa: 30 euroa + alv/konsultointipäivä

Mitä? Liiketoiminnan kehittämispalvelua kokeneen ja ammattitaitoisen liikkeenjohdon konsultin avustuksella. Palvelu räätälöidään asiakkaan tarpeeseen. Jos tarve vaatii, palvelua voidaan myöntää yritykselle useampaan kertaan. Yhteensä konsultointipäiviä voidaan myöntää yritykselle 15 päivää kolmessa vuodessa. Työpajat toteutetaan etänä Teams-kokouksina.

Innoman on ELY-keskuksen yhteistyökumppani. Voimme auttaa poikkeustilanteessa, mm.

  • uuden liiketoiminnan suunnittelu ja konkreettinen kehittämispolku
  • tuotteiden ja palveluiden kehittäminen ja pilotointi
  • johtamisen, toimintatapojen ja prosessien kehittäminen
  • talouden suunnittelun kehittäminen sekä rahoituslaskelman ja kassavirta-analyysin toteuttaminen

Lisätietoja ELY:n yritysten kehittämispalveluista, lue täältä. 

Minimoi poikkeustilanteen vaikutukset

Varaa maksuton konsultointi