Strategiatyöllä Louhelle menestyvä liiketoiminta-alue
Louhi Net Oy:n toiminnan taustalla on innovatiivinen ote kehitystyöhön. Loppuvuodesta 2019 innovoinnin tuloksena Louhen liiketoiminta oli laajentumassa Googlen palveluiden asiakaskohtaisiin laajennuksiin. Uuden liiketoiminta-alueen muodostamiseksi tarvittiin strategiatason työtä. Yritysverkoston kautta kohdanneiden Louhen ja Innomanin yhteinen sävel löytyi nopealla tahdilla.
IVAeris Oy – Tieto vähentää tuskaa
Millaista on hypätä työntekijästä oman yrityksen pyörittäjäksi? IVAeris Oy:n yrittäjä Mikael Denut kertoo valaisevan tarinan työtietämyksen riittävyydestä alan yrityksen johtamiseen. Idearikas Mikael oli jo aiemmin edennyt IV-alan yrityksessä harjoittelijasta työnjohtajaksi. Yrittäjänä kuitenkin tulivat eteen uudet haasteet voitettavaksi.
Virallinen välistävetäjä
Digitalisaation aikakaudella lausahdus ”virallinen välistävetäjä” saattaisi kokea uuden tulemisen – nimittäin ratkaisu- ja järjestelmätoimittajat istuvat yhä tiukemmin lausahduksen ikävään viitekehykseen.
Korona vie ja korona tuo – Liiketoimintamallit murroksessa
Liiketoimintamalliin liittyy kolme pääkäsitettä: arvolupaus, arvon tuotto ja arvon luonti. Korona ei ole muuttanut liiketoimintamallien innovoinnin kahta pääperiaatetta.
Evondos Oy: oikeat toimenpiteet ja asenne menestyksen takeena
”Suurimmat Innomanin tuottamat hyödyt ovat heidän asiantuntemuksensa ja kokemuksensa prosessien kehittämisestä ja ERP-projektin läpiviennistä. Kehitystyötä ohjattiin oikeille raiteille projektin aikana. Laadukkaasta työstä kertoo jo aikataulun pitävyys, kertoo talousjohtaja Vesa Tiitinen.
SOP-prosessi kuntoon! Mikä kumma SOP tai SO&P?
Kyseessä on yrityksen strateginen prosessi, jossa yhdistetään yrityksen eri toimintojen tieto ja näkemys sekä tulevaisuudesta että nykytilasta yrityksen yhteiseksi suunnitteluprosessiksi.
Strategiatyöllä Pure Wasten kasvupohja kuntoon
Pure Waste Textiles Oy:n ja Costo Oy:n eettisten periaatteiden perustuksille ja kehityshalulle oli upea aloittaa strategiatyöskentely sekä prosessi- ja organisaatiouudistuksen rakentaminen.
Mustasukkainen ratkaisutoimittaja
Läheskään kaikissa tilanteissa yksi toimittaja tai yksi tietojärjestelmäratkaisu ei tarjoa riittäviä tehoja tai mahdollisuuksia liiketoiminnan kehittämiselle.